Maailmankirjallisuus ja kääntäminen ovat kietoutuneet peruuttamattomasti toisiinsa sekä historiallisesti että teoreettisesti. On historiallisesti huomionarvoista, että Johann Wolfgang von Goethen tunnettu käsitteellinen uudissana ylikansallisten kirjallisten suhteiden kentän nimeämiseksi, Weltliteratur, sai alkunsa Goethen omasta lukukokemuksesta käännetyn kiinankielisen teoksen parissa (ks. Purdy 2014). Itse asiassa useimmat lukijat ajasta ja paikasta riippumatta jakavat Goethen kokemuksen, sillä harva lukija kykenee hallitsemaan kaikkia kieliä. Teoreettisesti tarkasteltuna kääntäminen on avainasemassa useimmissa maailmankirjallisuuden määritelmissä (ks. myös Kaunokirjallinen kääntäminen [Literary translation]), vaikka sitä ei aina nähtäisi pohjimmiltaan myönteisessä valossa. Sen sijaan, että jokaista määritelmää tutkittaisiin toistonomaisesti, on hyödyllisempää tarkastella Jérôme Davidin (2013) luokittelua neljästä teoreettisesta genealogiasta. ”Filologinen genealogia” luo ”mielikuvan tekstin enemmän tai vähemmän vaikeasta siirtymisestä kielestä toiseen, kansakunnasta toiseen ja kulttuurista toiseen” (David 2013: 14, oma käännös), ja näin ollen kääntäminen on näkemyksen keskiössä. ”Kriittisen genealogian” mukaan maailmankirjallisuus on kehittynyt olosuhteissa, joihin ovat vaikuttaneet sekä kansallisen mittakaavan haasteet että elitistinen sitoutuminen hyvin normatiiviseen kirjallisuuden määritelmään (David 2013: 17). Tässä näkemyksessä kääntäminen sijoittuu jännitteisesti kahdenlaisten teosten välimaastoon: (1) teosten, joita on hankala kääntää onnistuneesti niiden kansallisen ainutlaatuisuuden vuoksi, ja (2) teosten, jotka näyttävät kaupallisten tai suosittujen teosten tapaan olevan kirjoitettu käännettäviksi ja jotka kriittinen genealogia sulkee pois maailmankirjallisuudesta. ”Pedagogisessa genealogiassa” ajatellaan, että kääntäminen on välttämätön keskustelun väline joko kirjailijoille itselleen, jotka keskustelevat teoksistaan ja vastaavasta kirjallisuudesta tai opiskelijoille, jotka tarkastelevat maailmankirjallisia teoksia tutkimusseminaareissa (David 2013: 19). ”Metodologisessa genealogiassa” kääntämisen rooli ei puolestaan ole yhtä selkeä, sillä tämän näkemyksen mukaan maailmankirjallisuus ei ole ”niinkään päämäärä, vaan haaste – haaste, joka vaatii radikaalia, epistemologista kirjallisuudentutkimuksen testiä” (mts. 23, oma käännös).