Välikielten kautta kääntäminen [Relay translation]
Sisällysluettelo
Välikielten kautta kääntämisellä tarkoitetaan vähintään kolmen tekstin ketjua, joka loppuu käännöksen pohjalta tehtyyn käännökseen [Translation]: (alkuperäinen) lähtöteksti > välikielinen teksti > (lopullinen) tuloteksti. Tähän työtapaan on viitattu englanninkielisessä käännöstutkimuksessa lukuisilla eri termeillä, mikä on johtanut käsitteelliseen ”sekasotkuun” (Pym 2011: 80, oma käännös). Vaikka Pymin suosittelema indirect translation on laajasti käytössä, sillä on muitakin merkityksiä englanniksi. Termi retranslation on myös monitulkintainen, eikä sitä juurikaan enää käytetä välikielten kautta kääntämisestä puhuttaessa (vrt. Pym 2011: 90). Termissä indirect translation korostuu lopputuote, kun taas termi relay translation painottaa kääntämisen prosessia (Dollerup 2000: 23; vrt. Reletulkkaus [Relay interpreting]). Yleensä välikielten kautta kääntämistä tarkastellaan tulokulttuurista käsin, kuten voidaan huomata esimerkiksi Graeberin (2004) tutkimusprojektista, jossa tarkasteltiin varhaismodernia kääntämistä ranskan kielen kautta saksan kieleen. Vastaavaa kiinnostusta Saksan roolista välittäjänä Itä- ja Pohjois-Euroopan kielille taas ei ole (kuten ei myöskään kattavaa angloamerikkalaista tutkimusta englannin käytöstä nykypäivän välikielenä). Välikielten kautta kääntämistä koskevaa tutkimusta tekevätkin tyypillisemmin sellaiset tutkijat, joilla on yhteyksiä (semi)perifeeristen alueiden kieliin, kuten katalaaniin, kiinaan, hollantiin, hepreaan ja skandinaavisiin kieliin. Aiheen tutkimus on kuitenkin vielä vähäistä.