Multimodaalisuus tai ”useiden eri merkitystä rakentavien moodien käyttö semioottisen tuotteen tai tapahtuman muotoiluun” (Kress ja Van Leeuwen 2001: 20, oma käännös) ei ole uusi tutkimusala siinä mielessä, että kaikki on jossain määrin multimodaalista. Nykyaikana kuitenkin perinteiset multimodaaliset tekstit kuten elokuvat, televisio-ohjelmat ja nettisivustot ovat laajentaneet suuresti alan tutkimusta. Eri tutkijat ovat käyttäneet semioottisesta moodista eri nimityksiä kuten semioottinen modaalisuus, semioottinen resurssi ja niin edelleen. Selvyyden vuoksi tässä artikkelissa käytetään termiä ”moodi”. Multimodaalisuuden kasvava merkitys koskettaa käytännössä kaikkia tieteenaloja ja siten myös käännöstiedettä. Etenkin audiovisuaalisen kääntämisen (Audiovisual translation) tutkimus vaikuttaisi olevan luonteensa vuoksi erityisen riippuvainen multimodaalisuuden tutkimuksesta ja joukko tutkijoita onkin jo luonut tietä tälle tutkimusalalle (Baldry 2000; Taylor 2003, 2004; Gambier 2006; Perego 2009; Burczynska 2012). Sen sijaan vastakkainen näkökulma, eli kääntämisen rooli multimodaalisuustutkimuksessa, on herättänyt vain vähäistä kiinnostusta. The Routledge Handbook of Multimodal Analysis (2009), arvovaltainen 340-sivuinen multimodaalisuustutkimuksen käsikirja, ei edes mainitse kääntämistä sisällysluettelossaan. Täten vaikuttaisi siltä, että av-kääntäjien vastuulle jää ratkaista, miten valjastaa multimodaalisen analyysin potentiaali ruutuun tulevien käännösten palvelukseen.